Vuosi on vaihtunut ja harjoitusohjelmiin on saanut vaihtaa seiskan tilalle kasin. Joulun ajan vietin valmennustöiden osalta hiljaiseloa ja pidin lomaa. Tällä viikolla hommat jatkuvat täydellä teholla ja on kiva palata työn ääreen pienen irtioton jälkeen. Virtaa on taas jaettavaksi.
Joulukuussa lähetin palautekyselyn tämän syksyn valmennettavilleni. Vastauksia tuli reilu parikymmentä kappaletta. Vastausten perusteella olen onnistunut työssäni kohtalaisen hyvin. Sain paljon kiitosta ja positiivista palautetta, mutta myös kehitettäviä kohteita vaikka muutaman vastaajan mielestä sellaisia ei ole. Sen verta nöyrä pitää olla, että pyrin aina kehittämään toimintaani ja tarjoamaan päivä päivältä parempia tuloksia. Vastauksia on laitettu asiakaskokemuksina eri sivuille. Yhtenä – ja mielestäni tärkeimpänä – kysymyksenä kyselyssä oli ”suosittelisitko palveluita kavereillesi”. Kyllä-vastausten osuus oli tässä täydet 100 %.
KIITOS!
Ilman teitä ei olisi mitään. Syksyn aikana olen saanut nähdä useamman kohdalla, miten liikunnan ja hyvinvoinnin ottaminen tärkeäksi asiassa elämässä on muuttanut myös kaikkea muutakin elämää parempaan ja jämptimpään suuntaan. Asioiden sinnikäs säännöllinen tekeminen ja halu oppia uutta vievät eteenpäin ketä tahansa. Ammattilainen vierellä auttaa tekemään oikeita asioita oikeaan aikaan. Liikunta ja hyvä kunto parantavat myös henkistä kuntoa.
Ajankohtaista
Triathlonliitto ja Klubben Sport Finland ovat solmineet yhteistyösopimuksen. Tarjolle tulee laadukkaat urheiluvarusteet ja -tekstiilit Triathlonliiton logolla varustettuna. Sopimuksen kilpailuasut, märkäpuvut ym. ovat Z3R0D-merkkisiä. Tämän yhteistyön myötä saat myös minun – Klubben Sportin jälleenmyyjän ominaisuudessa – kauttani tilattua näitä ja muita Klubben Sportin edustamia tuotteita. Z3R0D-merkin tuotteita on minulle tulossa lähipäivinä esittelykäyttöön, joten kysäise, jos jokin tuote kiinnostaa ja haluat ”hypistellä” ennen ostoa.
Uintiryhmät
Perjantain tekniikkaryhmä jatkuu jo viikolla 1. Paikkoja on vapaana pari kappaletta. Alkeisryhmän uusi kurssi/ryhmä aloittaa tammikuun lopulla. Tästä lisäinfot myöhemmin.
Triathlonleiri Vuokatissa 26.-28.1.2018
Pidän ensimmäisen triathlonleirin Vuokatissa tammikuun viimeinen viikonloppu. Leiri alkaa perjantai-iltana ja loppuu sunnuntaina. Leiri sisältää ohjattua harjoittelua reilu 10 tuntia viikonlopun aikana (uinti, pyöräily, juoksu, oheisharjoittelu). Leirin hinta 78 euroa / vrk / henkilö, sisältäen majoituksen ja täysihoidon (tulopäivän päivällisestä lähtöpäivän lounaaseen) sekä valmennuksen.
Leirille ovat tervetulleita kaikki triathlonharrastajat tasoon katsomatta. Lisätiedot tästä leiristä laitan viikon 1 aikana. Sitovat ilmoittautumiset sähköpostiini!
Hyvää Uutta Vuotta!
-Mika